Ilmailuonnettomuustilasto | Traficom

Ilmailuonnettomuustilasto

21. huhtikuuta 2022 klo 9.07, päivitetty 11. maaliskuuta 2026 klo 15.28

Tilasto käsittää yleis- ja harrasteilmailun onnettomuudet, kuolemaan johtaneet onnettomuudet ja onnettomuuksissa kuolleet. Tilastot julkaistaan sekä absoluuttisina että lentotunteihin suhteutettuina lukuina. Tietoja päivitetään kerran vuodessa. Tiedon tuottamisesta vastaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.

Lentämisen turvallisuus Suomessa on korkeaa kansainvälistä tasoa. Yhteisten eurooppalaisten linjausten mukaisesti tavoitteena on vuotuisten lento-onnettomuuksien ja niissä kuolleiden määrän jatkuva väheneminen – huolimatta liikenteen kasvusta tai ulkopuolisista turvallisuusuhkista. Harrasteilmailussa tavoitteena on hyvän turvallisuustason ylläpitäminen. Lentoturvallisuusjärjestelmät ja toimintakulttuuri ovat Suomessa hyviä, ja Suomessa tapahtuu onnettomuuksia ja vakavia vaaratilanteita erittäin harvoin.

TILASTON NIMIIlmailuonnettomuustilasto
TEKIJÄLiikenne- ja viestintävirasto Traficom
KUVAUS

Lentämisen turvallisuus Suomessa on korkeaa kansainvälistä tasoa. Yhteisten eurooppalaisten linjausten mukaisesti tavoitteena on vuotuisten lento-onnettomuuksien ja niissä kuolleiden määrän jatkuva väheneminen – huolimatta liikenteen kasvusta tai ulkopuolisista turvallisuusuhkista. Harrasteilmailussa tavoitteena on hyvän turvallisuustason ylläpitäminen. Lentoturvallisuusjärjestelmät ja toimintakulttuuri ovat Suomessa hyviä, ja Suomessa tapahtuu onnettomuuksia ja vakavia vaaratilanteita erittäin harvoin.

Traficomin ilmailuonnettomuustilastot käsittävät yleis- ja harrasteilmailun onnettomuudet, kuolemaan johtaneet onnettomuudet ja onnettomuuksissa kuolleet. Tilastot julkaistaan sekä absoluuttisina että lentotunteihin suhteutettuina lukuina.

TIETOSISÄLTÖIlmailuonnettomuustilastot sisältävät lukumäärätietoja yleis- ja harrasteilmailun onnettomuuksista, kuolemaan johtaneista onnettomuuksista ja onnettomuuksissa kuolleista. Tilastot on taulukoitu jaotuksella ultrakevyet, purjekoneet, yksityisyleisilmailu ja lentotyö. Tiedot julkaistaan sekä absoluuttisina että lentotunteihin suhteutettuina lukuina.
TIEDONKERUUMENETELMÄECCAIRS-rekisteri ja lentotoimintailmoitusten tiedot.
KÄYTETYT LUOKITUKSETEASAn ja ICAOn luokitukset.
PÄIVITYSTIHEYSVuosittain.
VALMISTUMIS- JA JULKAISUAJANKOHTAIlmailuonnettomuuksien absoluuttiset määrät julkaistaan vuosittain maaliskuussa, suhteutetut määrät vuosittain huhtikuussa.
AIKASARJATietoja on vuodesta 1945 lähtien.
ASIASANAT 
YHTEYSTIEDOTYhteydenottolomake: Tilastotietopalvelut
LISÄTIETOJA

Absoluuttisten onnettomuusmäärien tilastoa on korjattu 8.5.2020: vuoden 2018 yksityisyleisilmailun onnettomuusmäärästä puuttui helikopterionnettomuudet ja korjauksen jälkeen määrä nousi kahdesta kolmeen.

Lentotunteihin suhteutettujen onnettomuusmäärien tilastoa on korjattu 8.5.2020: osasta aikasarjaan lasketuista luvuista puuttui helikopterien onnettomuudet, osasta helikopterien tunnit. Korjauksessa aikasarja on vuotta 2011 lukuun ottamatta laskettu uudelleen.