Väestörakenteen muutos haastaa yhteiskuntaa

Väestö vähenee ja ikääntyy

Sitran tammikuussa 2023 julkaisemassa megatrendiselvityksessä tarkastellaan viittä maailmanlaajuisesti tapahtuvaa laajaa muutosten kaarta eli megatrendiä. Yksi tarkasteltu megatrendi on hyvinvoinnin haasteiden kasvu. Tähän megatrendiin vaikuttaa muun muassa taloudellisen huoltosuhteen heikkeneminen eli työssäkäyvien määrän väheneminen suhteessa työttömiin ja työvoiman ulkopuolella oleviin. Tämä trendi johtuu väestön vanhenemisesta ja työikäisen väestön määrän vähenemisestä. Samalla eliniät pitenevät ja vanhenevalle väestölle suunnattujen palveluiden tarve lisääntyy. Väestön ikääntyminen kasvattaa keskimääräisiä terveys- ja hoivamenoja ja lisää julkisen talouden kestävyysvajetta eli julkisen talouden menojen ja tulojen välillä vallitsevaa pitkän aikavälin epätasapainoa. Valtiovarainministeriö on arvioinut Suomen kestävyysvajeen olevan noin 9 miljardia euroa. 

Hyvinvoinnin haasteiden kasvu näkyy selvästi Tilastokeskuksen tuoreimmassa, syksyllä 2021 julkaistussa väestöennusteessa, jossa väestökehitystä tarkastellaan koko Suomessa vuoteen 2070 ja alueittain vuoteen 2040 asti. Ennuste on trendilaskelma, joka perustuu havaintoihin syntyvyyden, kuolevuuden ja muuttoliikkeen menneestä kehityksestä. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan Suomessa kuolisi vuoden 2060 loppuun mennessä 700 000 ihmistä enemmän kuin syntyy, jos syntyvyys pysyy nyt havaitulla tasolla. 

Jos syntyvyys pysyy matalalla tasolla, heijastuvat vaikutukset kauas tulevaisuuteen. Aluksi vaikutus näkyy syntyvien lasten määrässä, mutta pidemmällä aikavälillä myös synnytysikäisten naisten määrässä. Ennusteen mukaan alle 15-vuotiaiden määrä olisi vuoden 2060 lopussa lähes 200 000 nykyistä pienempi. Matala syntyvyys heikentäisi 2040-luvulta eteenpäin myös väestöllistä huoltosuhdetta eli 15-65 vuotiaiden osuutta väestöstä. Viimeaikaisen kehityksen perusteella syntyvyys saattaa olla ennustettakin alhaisempi, sillä vuonna 2022 syntyvyys jäi ennätyksellisen alhaiseksi. 

Työikäisen väestön määrä vaikuttaa suoraan myös talouskasvuun, sillä väestönkasvu on yksi talouden kasvun moottori. Alhaisen syntyvyyden seurauksena ikäluokat pienenevät, mikä pienentää tulevaisuudessa myös työvoiman määrää, ellei maahanmuutosta saada korvaavaa työllistä työvoimaa. Myös resurssit ohjautuvat uudelleen, kun mm. päivähoito- ja koulupaikkojen tarve vähenee. Tämä vaikuttaa alue- ja yhdyskuntarakenteeseen ja sitä kautta myös liikennejärjestelmään. 

Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n syksyllä 2022 julkaistussa väestöennusteessa kehitys on samansuuntainen kuin Tilastokeskuksen ennusteessa. MDI:n ennusteen ns. perusura-skenaariossa muuttoliikettä mallinnetaan suhteellisen pitkästä ajanjaksosta (2015-2021), johon mahtuu sekä voimakkaan keskittyvän kehityksen vuosia että korona-ajan hajautuvaa kehitystä. Perusurassa Suomen väestönkehitys jatkuu vahvasti eriytyneenä ja väestönkasvu keskittyy suurille kaupunkiseuduille. Perusuran mukaisessa kehityksessä 57 kunnassa väkiluku kasvaisi vuosien 2021-2040 aikana, kun taas 38 prosenttia kunnista eli 117 kuntaa menettäisi yli 15 prosenttia väestöstään. Väestönkasvu on huomattavaa etenkin Helsingin, Tampereen ja Turun seuduilla ja kasvu nojaa aiempaa vahvemmin vieraskieliseen väestöön. Maakuntakeskuksissa väestö vähenee vaihtelevalla voimakkuudella. Pienemmissä kaupungeissa ja maaseutukunnissa väestö supistuu pääosin voimakkaasti.

MDI on tehnyt myös ennusteen, jossa korona-ajan hajautuva väestönkehitys on jätetty kokonaan huomiotta poikkeusolojen poikkeuksellisena ilmiönä ja muuttoliike on laskettu vuosien 2015-2019 trendistä. Tämä kehitystrendi voimistaisi keskittymistä entisestään. Kasvu keskittyisi etenkin Helsingin seudulle, jolloin pääkaupunkiseudusta muodostuisi Suomen kasvun keskipiste. Tampereen ja Turun seuduilla olisi kohtuullista kasvua. Perusuraan verrattuna kasvavan alueen koko pienenisi suurilla kaupunkiseuduilla ja kasvu nojaisi myös kotimaisiin kieliryhmiin. 

Lisäksi MDI on tehnyt ennusteen, jossa Suomen väestönkehityksen logiikka muuttuu pandemian ja etätöiden myötä pysyvämmin, kun tarve muuttaa työn perässä suuriin kaupunkeihin vähenee ja asumispreferenssejä voi toteuttaa aiempaa vapaammin. Tämän kehitystrendin mukaan pääkaupunkiseudun kasvu jäisi vähäiseksi ja perustuisi täysin maahanmuuttoon ja vieraskielisiin. Muiden suurten kaupunkien suhteellinen asema puolestaan vahvistuisi ja kaupunkiseutujen kasvu painottuisi aiempaa vahvemmin kehyskuntiin. Iäkäs väestö kuitenkin painaisi suurimassa osassa maata väestönkehityksen negatiiviseksi myös hajautumiskehityksen toteutuessa.

Työvoiman saatavuus haasteena

Tilastokeskuksen ennusteen mukaan nykyisen kehityksen mukainen nettomaahanmuutto ylläpitäisi väkiluvun kasvua vuoteen 2034 saakka, jolloin Suomen väkiluku olisi 5,6 miljoonaa. Tämän jälkeen väkiluku kääntyisi laskuun ja 2050-luvulla väkiluku olisi jo nykyistä pienempi. Väkiluvun muutoksissa on kuitenkin suuria alueellisia eroja. Ennusteen mukaan väkiluku kasvaisi vuonna 2040 enää Uudenmaan ja Pirkanmaan maakunnissa sekä Ahvenanmaalla. Väestö supistuisi nopeasti useissa maakunnissa, esimerkiksi Lapissa, Kainuussa, Pohjanmaalla, Etelä-Savossa, Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa.

Mikäli Suomen luonnollisen väestön vähenevä kehitystrendi jatkuu, nykyisen elintasomme ylläpitoon ei riitä työvoimaa. Työvoiman saatavuus on jo nyt monilla aloilla ja alueilla ongelma. On arvioitu, että suomalaisia pitäisi olla vuonna 2060 puoli miljoonaa enemmän kuin tämänhetkiset väestöennusteet ennakoivat, mikäli tavoittelemme samanlaista talouskasvua kuin esimerkiksi Ruotsissa. Myös kansliapäälliköiden viestinä kevään 2023 hallitusneuvotteluihin on työvoiman saatavuuden huononeminen nykyisen trendin jatkuessa. Työvoiman saatavuusongelmien on todettu olevan merkittävä talouskasvun rajoite.

Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan työikäisen (15–64-vuotiaiden) väestön määrä väheni vuosien 2010–2020 aikana 136 000 henkilöllä. Työikäisten osuus väestöstä on tällä hetkellä 62 prosenttia. Osuus pienenee Tilastokeskuksen ennusteen mukaan 60 prosenttiin vuoteen 2040 ja 57 prosenttiin vuoteen 2060 mennessä. Ennusteessa oletetaan, että Suomi saa muuttovoittoa ulkomailta 20 000 henkilöä vuonna 2021 ja sen jälkeen nykyisen väestöennusteen mukaisesti 15 000 henkilöä vuosittain.

MDI:n väestöennusteeseen sisältyy skenaario, jossa Suomen väestönkehitystä tarkastellaan tilanteessa, jossa ulkomailta saadut muuttovoitot kasvaisivat lineaarisesti noin 15 000 henkilöstä noin 35 000 henkilöön. Tämä vahvistaisi väestönkehitystä kaikissa kunnissa. Koska pääosa maahanmuutosta kuitenkin suuntautuu suurille kaupunkiseuduille, maahanmuuton lisääntyminen vahvistaisi väestökehitystä etenkin suurilla kaupunkiseuduilla. Useimmissa maakuntakeskuksissa väestönkehitys vahvistuisi merkittävästi, kun taas vaikutukset pienemmissä kaupungeissa ja maaseutukunnissa vaihtelevat. Vuonna 2022 nettomaahanmuutto oli erityisesti Ukrainan sodan takia mittaushistorian korkein eli lähes 35 000 henkilöä.

Jos Suomi onnistuisi houkuttelemaan ulkomailta pidemmällä aikavälillä muuttovoittoa 35 000 henkilöä vuosittain, väestönkehityksen kehitystrendi muuttuisi merkittävästi Tilastokeskuksen arvioimasta 15 000 henkilön nettomaahanmuutosta. ETLA:n helmikuussa 2023 julkaisemassa raportissa puolestaan arvioidaan, että työikäisten määrä saataisiin pysyvästi vakaantumaan, jos vuosittainen työperäinen maahanmuutto olisi 44 000 henkeä. Tämäkään määrä ei vielä riittäisi väestön ikääntymisen pysäyttämiseen, koska elinikien pidentyminen jatkuu. Huoltosuhde muuttuisi kuitenkin suotuisammaksi ja työpanos kasvaisi lähes 10 prosentilla vuoteen 2040 mennessä ja noin 40 prosentilla vuoteen 2070 mennessä suhteessa Tilastokeskuksen väestöennusteessa oletettuun 15 000 henkilön tasoon.

Työperäisen maahanmuuton merkittävä lisääminen ei kuitenkaan ole käytännössä helppoa, sillä Suomen lisäksi moni muukin väestön ikääntymisestä kärsivä länsimaa tarvitsee työvoimaa ulkomailta. Tämän seurauksena osaajista kilpaillaan eikä Suomi ole perinteisesti ollut houkuttelevimpien maiden joukossa. Myöskään suomalaisten asenteita ei ole pidetty nykyistä laajempaa työperäistä maahanmuuttoa tukevina.  Vuoden 2021 tilastojen mukaan Suomen väestöstä reilut kahdeksan prosenttia oli vieraskielisiä, mikä on läntisiin EU-maihin verrattuna alhainen osuus. Alueiden välillä on kuitenkin suuria eroja vieraskielisten määrässä. Uudellamaalla vieraskielisiä oli yli 15 prosenttia. Ulkomaalaistaustaisesta väestöstä noin puolet asuukin Uudellamaalla. Useimmissa maakunnissa vieraskielisten osuus jäi alle viiden prosentin. 

Suomeen suuntautuva maahanmuutto saattaa lisääntyä myös erilaisten konfliktien ja kriisien seurauksena. Vaikka Suomi tarvitsee nimenomaan työ- ja koulutusperusteista maahanmuuttoa, myös muista syistä saapuneet voivat olla voimavara. Kansainväliset muuttoliikkeet saattavat tulevaisuudessa haastaa myös Suomea, sillä konfliktien sekä ympäristön- ja ilmastonmuutoksen aiheuttamaa pakkomuuttoa on vaikea ennustaa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan osoitti, että konflikti Euroopassa voi aiheuttaa jo muutamissa viikossa miljoonien paon EU:hun. Suurin osa Euroopan ulkopuolisista siirtolaisista on puolestaan nuoria aikuisia, jotka etsivät työmahdollisuuksia. Koska globaaleja muuttoliikkeitä on yhä vaikeampi ennakoida, tarvitaan valmiutta ja varautumista maahantulijoiden määrän nopeisiin vaihteluihin.  

Alueiden erilaistuminen voimistuu väestörakenteen muuttuessa

Väestökehityksestä johtuva alueiden erilaistuminen on yksi Suomen keskeisistä yhteiskuntapoliittisista haasteista. Suurimmat kaupungit ja niitä ympäröivät seudut ovat olleet työpaikka- ja talouskehityksen voittajia, kun taas ydinmaaseudun ja reuna-alueiden kunnat ja keskukset ovat heikentyneet. Tämä kehitystrendi näyttää ennusteiden mukaan edelleen voimistuvan, joten alue- ja väestörakenteen muutos ravistelee myös aluekehittämisen perusteita. Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi joulukuussa 2022 aluekehittämisen suuntaviivat, jotka kuvaavat aluekehittämiseen keskeisesti vaikuttavia kehityskulkuja vuoteen 2040 asti sekä näihin liittyvää tavoitetilaa. Yksi kaikkiin alueisiin vaikuttava teema on alue- ja väestörakenteen kehitys.  

Alueiden erilaistumiskehityksen taustalla ovat erityisesti väestörakenteen muutos, muutokset syntyvyydessä, muuttoliikkeessä ja tätä kautta väestön määrässä. Näiden muutosten vaikutukset kohdistuvat eri alueille hyvin erilaisilla tavoilla ja ne ohjaavat siten alueiden tilannetta toisistaan poikkeaviin suuntiin, koska asutus keskittyy ja kasvaa vain muutamissa keskuksissa. Tällä on vaikutusta niin työmarkkinoihin, kestävään asumiseen kuin liikkumiseenkin. Väestörakenne vaikuttaa mm. osaamispohjan kehittymiseen ja sitä kautta tulevaisuuden työvoiman tarjontaan alueilla. Eläköityvä työvoima poistuu työmarkkinoilta ja nuoret ikäluokat opiskelevat ammatteihin, jonka myötä työvoiman rakenne muuttuu hitaasti. Työvoiman alueellinen liikkuvuus maan sisällä puolestaan vaikuttaa työvoiman alueelliseen tarjontaan ja alueellisiin työmarkkinoihin. Myös palvelujen tarve eriytyy.  

Väestörakenteiden muuttuessa on suuntaviivojen mukaan kiinnitettävä huomiota tapoihin, joilla alueet vastaavat muutokseen. Älykkään sopeutumisen periaatteen mukaisesti alueiden on tarve mukautua ja uudistua tunnistaen niin omat vahvuutensa kuin yhteistyön ja verkostojen mahdollisuudet. Digitalisaatiokehitys tukee monipaikkaisuutta, mutta siihen liittyy eri alueilla erilaisia merkityksiä, kuten erisuuntaiset vaikutukset asumiseen, liikkumiseen, osaavan työvoiman saatavuuteen, koulutukseen ja palveluihin. Maahanmuuton arvioidaan lisääntyvän, mutta kohdistuvan erityisesti pääkaupunkiseudulle ja muutamaan kasvukeskukseen. Alueiden sisällä maahanmuutto keskittyy suurimpiin keskuksiin, joten aluekehittämisen näkökulmasta on tarvetta löytää tapoja houkutella maahanmuuttajia myös kasvukeskuksien ulkopuolelle.

Itä-Suomen yliopiston Alue- ja kuntatutkimuskeskuksen selvityksessä todetaan kuitenkin, etteivät väestöltään vähenevien maaseutukuntien elinvoimaisuutta määrittele pelkästään taloudelliset ja väestön vähenemiseen liittyvät tekijät. Myös väestöään menettävä alue voi olla elinvoimainen, kun se on asukkailleen hyvä paikka elää. Väestön väheneminen ei siten ole synonyymi kurjistumiselle. Itä-Suomen yliopiston tekemä kestävän elinvoimaisuuden indikaattoritarkastelu paljasti, että väestöltään vähenevillä alueilla on lukuisia kuntia, jotka pärjäävät väestön vähenemisestä huolimatta suhteellisen hyvin.

Yksi elinvoimaisuutta lisäävä tekijä on väestön vähenemisen hyväksyvä älykäs sopeutuminen, joka voi ohjata kuntia keskittymään vähenevien resurssien ohjaamiseen nykyisten asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseen. Älykkään sopeutumisen toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi tarpeettomiksi jääneiden kiinteistöjen käyttötapojen muuntaminen, palvelujen uudenlaiset järjestämis- ja tuottamistavat sekä uutta elinvoimaa luovat kokeilut. Väestöään menettävien ja siitä huolimatta menestyvien kuntien vahvuuksina tunnistettiin mm. matkailu ja loma-asuminen, hyvä sijainti kohtuullisen välimatkan päässä suuremmasta keskuksesta tai sijainti hyvien liikenneyhteyksien varrella. Kestävän elinvoimaisuuden tekijöistä esimerkkejä olivat tuulivoimapuistot, kiinteä valokuituverkko, uudet maaseudun asumismuodot ja -kokeilut sekä uudenlaiset yhteistyömallit palvelujen tuottamisessa.

Tarkempaa tietoa alueiden kehityksestä on koostettu aluekehityksen tilanneseuranta -sivustolle (Ulkoinen linkki), jonka kehittämisestä vastaa työ- ja elinkeinoministeriö. Sivusto koostuu kuudesta osa-alueesta: väestö, työllisyys, aluetalous, osaaminen ja uudistuminen, terveys ja hyvinvointi sekä elinympäristö.