Markkinakatsauksessa esitellään vuoden 2024 tulotiedot sähkölatauksesta sekä kaasu- ja etanolitankkauksesta yhteismääräisenä. Lisäksi kerrotaan sähkölatauksen ja kaasu- etanolitankkauksen käyttötietoja vuodelta 2024. Markkinaselvityksen tiedot julkaistaan tässä tilakuvassa vuosittain. Selvitys toteutettiin tänä vuonna ensimmäisen kerran.

Sähkölatauksen sekä kaasu- ja etanolitankkauksen tulot

Julkisista asemista saadut sähkölatauksen tulot vuonna 2024 olivat noin 52 miljoonaa euroa ja kaasu- sekä etanolitankkauksesta saadut tulot olivat yhteismääräisenä noin 61 miljoonaa euroa. Näin ollen julkisen sähkölatauksen sekä kaasu- ja etanolitankkauksesta saatavat tulot olivat Suomessa vuonna 2024 kaikkiaan 113 miljoonaa euroa (sisältää alv).

Tapahtumat sähkölatauksessa sekä kaasu- ja etanolitankkauksessa

Vuoden 2024 aikana julkisissa sähkönlatausasemilla tehtiin noin 7,5 miljoonaa sähkölatausta. Kaasu- ja etanolitankkausasemilla tehtiin kaikkiaan 1,5 miljoonaa tankkausta.

Sähkölataus maksoi keskimäärin noin 6,5 euroa, kun kaasu- ja etanolitankkaus maksoi keskimäärin noin 38 euroa. 

Kun tekee 6,5 euron sähkölatauksen julkisella sähkönlatausasemalla, pystyy ajamaan noin 100 - 200 kilometriä riippuen sähköauton kulutuksesta, vuodenajasta ja sähkön hinnasta. Tyypillisesti sähköautot ladataan kotilatausasemasta.

Kaasuhenkilöautolla ajaa 38 euron tankkauksella noin 400 kilometriä ja kaasukuorma-autolla vastaavasti noin 100 kilometriä. Etanolihenkilöautolla ajaa kulutuksesta riippuen noin 300 - 400 kilometriä, kun tankkaukseen käyttää 38 euroa.

Sähkönkulutus eri lataustavoilla ja maksutavat

Tilastokeskuksen mukaan tieliikenteen sähkönkulutus oli kaikkiaan 777 gigawattituntia (GWh) vuonna 2024*. Markkinakatsauksesta saatujen tietojen mukaan sähköautojen julkiseen lataukseen käytettiin vuonna 2024 kaikkiaan 144 GWh sähköä. Tämä on 19 prosenttia koko tieliikenteen sähkönkulutuksesta.

Kuorma-autojen, linja-autojen ja pakettiautojen lataus tapahtuu lähinnä organisaatioiden yksityisissä, muilta suljetuissa latauspisteissä. Arvioidulla ajokilometreillä ja sähkönkulutuksella tämä yksityinen/suljettu lataus vuonna 2024 oli noin 80 GWh, joka on 10 prosenttia tieliikenteen sähkönkulutuksesta

Kotona tapahtuva sähkölataus eli kotilataus saadaan laskettua vähentämällä koko tieliikenteen sähkönkulutuksesta julkinen lataus ja yksityinen/suljettu lataus. Kotilataus on näin ollen noin 550 GWh vuonna 2024. Kotilataus muodosti siten 71 % kaikesta tieliikenteen sähkölatauksesta.

*  Alunperin tekstissä oli Tilastokeskuksen antama ennakkotieto 930 GWh. Kappaleessa olevat latausosuudet ja kotilatauksen energiankulutus ovat muuttuneet, kun Tilastokeskuksen lopullinen tilasto vuodelle 2024 valmistui. Kappaletta muutettu 19.12.2025.

Julkisilla latausasemilla tapahtuva DC-lataus eli pikalataus kesti keskimäärin 25 minuuttia vuonna 2024.

Sähkölataus julkisilla latausasemilla voidaan maksaa kännykkäsovelluksella tai maksukortilla. Sovelluksella maksettiin 98 % ja maksukortilla 2 % sähkölatauksista vuonna 2024.

Tiedonkeruun toteutus

Tiedonkeruu toteutettin Liikenne- ja Viestintävirasto Traficomin tiedonkeruujärjestelmässä elokuun ja lokakuun välisenä aikana vuonna 2025.

Vastaukset saatiin 17 sähkölatausoperaattorilta, 7 kaasutankkausoperaattorilta ja 2 etanolitankkausoperaattorilta. Sähkölatauksen vastaukset kattoivat 91 % Suomen latausasemista, kaasutankkauksen vastaukset kattoivat 81 % kaasutankkausasemista ja etanolitankkauksen vastaukset kattoivat 100 % etanolitankkauksen asemista.