Vähäliikenteisen maantieverkon merkitys ja palvelutaso

Tilannekuvassa on tarkasteltu vähäliikenteisen maantieverkon merkitystä ja palvelutasoa. Tilannekuvaa päivitetään lähtökohtaisesti kahdesti vuodessa. Tiedon tuottamisesta vastaa Väylävirasto. Tiedot ovat osa liikenneverkon strategista tilannekuvaa.

Maanteistä yli puolet voidaan luokitella vähäliikenteisiksi

Maanteistä yli puolet (43 500 km) voidaan luokitella vähäliikenteisiksi, joilla keskimääräinen vuorokausiliikenne (KVL) on alle 350 ajoneuvoa/vuorokausi. Vähäliikenteisen tieverkon merkitys ei kuitenkaan ole riippuvainen liikennemääristä, vaan se mahdollistaa monia elintärkeitä yhteiskunnan toimintoja ja kuljetuksia. Monet vähäliikenteiset maantiet toimivat tärkeänä linkkinä päätieverkolle ja palvelevat laajojen alueiden tärkeimpinä liikenneyhteyksinä. Koko maantieverkon päivittäinen liikennöitävyys on tärkeä osa kansalaisten ja elinkeinoelämän arkea ja sillä on keskeinen merkitys koko Suomen elinvoimaisuuteen.

Vähäliikenteisen tiestön kunnossapitoon ei ole pystytty panostamaan riittävästi, joten näiden teiden kunto on heikentynyt osin jo erittäin huonolle tasolle. Vähäliikenteisistä teistä on päällystettyjä noin 16 000 km, joista huonokuntoisia on noin 20 %. Vähäliikenteisten teiden päällysteiden kunto huononi vuonna 2021 ja sama trendi jatkuu myös vuonna 2022. Huonokuntoisia vähäliikenteisiä teitä on koko maassa. Näiden teiden vaurioita joudutaan vähäisen rahoituksen takia runsaasti paikkaamaan, millä siirretään kattavampia korjaustoimenpiteitä tulevaisuuteen. Päällystettyjen teiden rakenteellisen kunnon parantaminen edellyttäisi merkittävää panostusta muun muassa kriittisiin painumakorjauksiin. Vuonna 2022 tällaisiin toimenpiteisiin on erittäin niukasti rahoitusta.

Loput noin 27 000 km ovat sorateitä, joista noin 10 % on huonokuntoisia. Sorateiden huono kunto haittaa erityisesti kelirikkoaikoina, kun ajaminen on hitaampaa ja hankalampaa. Keväisin painorajoituksia joudutaan asettamaan noin 5–10 prosentille sorateistä. Kevään 2022 kelirikko oli kohtuullisen vaikea.

Vähäliikenteisen tieverkon haasteena ovat etenkin kunnon heikkeneminen, korjausvelan kasvu ja talvikunnossapito. Näiden teiden kunto ja talvihoidon taso eivät vastaa kaikkien tienkäyttäjien odotuksia. Osalle teistä tarvittaisiin rakenteen peruskorjausta. Asiakastarpeita pyritään huomioimaan muun muassa täsmätoimenpiteillä, koska laajamittainen korjaaminen tai hoidon tason nosto ei ole mahdollista. 

Vähäliikenteisellä tieverkolla päivittäiset matkat ja kuljetukset sujuvat tyydyttävästi. Liikennöitävyyden turvaaminen ja kunnon pitkäjänteinen säilyttäminen on tärkeää. Pienistä liikennemääristä huolimatta vähäliikenteisellä tieverkolla on suuri merkitys paikallisille asukkaille ja monelle elinkeinolle. Kunnon kannalta suurin merkitys kohdistuu kotimaiseen ruokahuoltoon ja metsäteollisuuden puunhankinnan kustannuksiin ja mahdollisuuksiin. 

Metsäteollisuudelle vähäliikenteiset tiet ovat välttämättömyys ja noin 2/3 metsäteollisuuden raakapuusta haetaan vähäliikenteisten teiden kautta. Ukrainan sodan myötä aiemmin Venäjältä tuodun 10 milj.m3 puuvirran korvaaminen luo lisää painetta vähäliikenteisen tieverkon palvelukyvylle. Samaan aikaan meneillään oleva ja alati kiihtyvä energiamurros lisää mm. tuulivoima- ja muuntajakuljetuksia vähäliikenteisellä verkolla. Matka- ja kuljetusketjujen toimivuus on kyettävä turvaamaan ja pitämään myös kaikkein vähäliikenteisin tieverkko (yli 20 000 km, keskimääräinen vuorokausiliikenne (KVL) alle 100 ajoneuvoa/vuorokausi) päivittäin riittävän ajokelpoisena ja tyydyttävässä kunnossa. Talvikunnossapito ja tien kantavuuden turvaaminen ovat tärkeitä.

Liikenne 12 –suunnitelman mukaisesti priorisoidaan vilkasliikenteisten teiden kunnossapito, joten vähäliikenteisen tieverkon kunto laskee ainakin ensimmäisinä vuosina. Kunnon heikentyminen voidaan saada pysähtymään, jos perusväylänpidon rahoitus kasvaa vuosikymmenen loppua kohti merkittävästi. Huonokuntoisille teille joudutaan asettamaan enemmän paino- ja nopeusrajoituksia, mitkä lisäävät liikennöinnin kustannuksia. Talvikunnossapidon nykyinen taso pyritään säilyttämään. 

Suurellakaan rahamääräisellä vähäliikenteisiin teihin kohdistuvalla lisäpanostuksella ei saada aikaan näkyviä muutoksia valtakunnallisissa vaikuttavuusmittareissa. Tämä korostaa ylläpitorahoituksen kohdentamisen tärkeyttä tarpeen perusteella, johon ELY-keskuksilla on alueellaan paras asiantuntemus. Vähäliikenteisellä tieverkolla huomioidaan erityisesti elinkeinoelämän ja työssäkäynnin tarpeet ja pyritään hoitamaan kaikkein akuuteimmat ja merkittävimmät kohteet.