Tilannekuvassa on tarkasteltu vähäliikenteisen maantieverkon merkitystä ja palvelutasoa. Tilannekuvaa päivitetään lähtökohtaisesti kahdesti vuodessa. Tiedon tuottamisesta vastaa Väylävirasto. Tiedot ovat osa liikenneverkon strategista tilannekuvaa.
Maanteistä yli puolet luokitellaan vähäliikenteisiksi
Maanteistä yli puolet (43 600 km) voidaan luokitella vähäliikenteisiksi, joilla keskimääräinen vuorokausiliikenne (KVL) on alle 350 ajoneuvoa/vuorokausi. Vähäliikenteisen tieverkon merkitys ei kuitenkaan ole aina riippuvainen liikennemääristä, vaan se mahdollistaa monia elintärkeitä yhteiskunnan toimintoja ja kuljetuksia. Monet vähäliikenteiset maantiet toimivat tärkeänä linkkinä päätieverkolle ja palvelevat laajojen alueiden tärkeimpinä liikenneyhteyksinä. Koko maantieverkon päivittäinen liikennöitävyys on tärkeä osa kansalaisten ja elinkeinoelämän arkea ja sillä on keskeinen merkitys koko Suomen elinvoimaisuuteen. Koko maantieverkon liikennesuoritteesta vähäliikenteisillä teillä ajetaan noin 11 %.
Vähiten vähäliikenteisiä teitä suhteessa maakunnan tieverkon koko pituuteen on Uudellamaalla (30 % maanteistä) ja eniten Kainuussa (75 %) ja Pohjois-Karjalassa (69 %). Noin puolet koko maan vähäliikenteisistä tiekilometreistä sijaitsee viiden maakunnan alueella: Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa.
Vähäliikenteisen tiestön kunnossapitoon ei ole pystytty panostamaan riittävästi, joten näiden teiden kunto on heikentynyt osin jo erittäin huonolle tasolle. Vähäliikenteisistä teistä päällystettyjä on noin 37 % (15 900 km), joista huonokuntoisia tai erittäin huonokuntoisia on yli 20 %. Huonokuntoisia vähäliikenteisiä teitä on koko maassa. Näiden teiden vaurioita joudutaan vähäisen rahoituksen takia runsaasti paikkaamaan, millä siirretään kattavampia korjaustoimenpiteitä tulevaisuuteen. Päällystettyjen teiden rakenteellisen kunnon parantaminen edellyttäisi merkittävää panostusta muun muassa kriittisiin painumakorjauksiin. Vuonna 2023 tällaisiin toimenpiteisiin on ollut erittäin niukasti rahoitusta. Korjaustoimien vähäisyyteen vaikuttaa myös merkittävästi kohonnut kustannustaso.
Soratiet muodostavat suurimman osan vähäliikenteisestä tieverkosta. Koko maan vähäliikenteisestä teistä noin 63 % on sorapintaisia (27 700 km), joista yli 10 % on huonokuntoisia. Sorateiden huono kunto haittaa erityisesti kelirikkoaikoina, kun ajaminen on hitaampaa ja hankalampaa. Keväisin painorajoituksia joudutaan asettamaan noin 5–10 prosentille sorateistä.
Vähäliikenteisestä tieverkon pituudesta yli puolella (22 500 km) vuoden keskimääräinen ajoneuvoliikenteen määrä on alle 100 ajoneuvoa vuorokaudessa. Vähäliikenteisen tieverkon pituudesta 20 %:lla (2 600 km) vuorokausiliikenteen määrä on 200–350 ajoneuvoa.
Noin viidenneksellä vähäliikenteisen tieverkon pituudesta raskasta liikennettä on hyvin vähän tai ei lainkaan (0–5 % liikennemäärästä). Raskaan liikenteen osuus on 10 % tai enemmän 12 300 kilometrillä, joka on runsas neljännes vähäliikenteisen tieverkon koko pituudesta. Raskaan liikenteen osuus vähäliikenteisen tien liikennemäärästä ei kerro suoraan tien merkityksestä elinkeinoelämän kannalta.
Vähäliikenteisen tieverkon haasteet
Vähäliikenteisen tieverkon haasteina ovat etenkin kunnon heikkeneminen, korjausvelan kasvu ja puutteet talvikunnossapidossa. Laajuutensa vuoksi tämän tiestön kunnossapidon kustannukset ovat merkittävät liikennemääriin nähden. Tarvittavien toimenpiteiden suuntaaminen vaikuttavimpiin kohteisiin on siten tärkeää. Vähäliikenteisen tieverkon kunnossapidossa on osaltaan kyse myös valtion tieomaisuuden arvon ylläpitämisestä.
Vähäliikenteisen tieverkon kunto ja talvihoidon taso eivät vastaa kaikkien tienkäyttäjien odotuksia. Osalle teistä tarvittaisiin rakenteen peruskorjausta. Asiakastarpeita pyritään huomioimaan muun muassa täsmätoimenpiteillä, koska laajamittainen korjaaminen tai hoidon tason nosto ei ole mahdollista. Vähäliikenteisellä tieverkolla oli 182 korjausvelkaista siltaa ja näistä 27:lle on asetettu painorajoitus vuonna 2023.
Päällystettyjen teiden ja siltojen korjaustarpeet ovat hyvin tiedossa, ja käytettävissä on toimintalinjat toimenpiteiden kohdistamisen priorisoimiseksi. Sorateiden kuntotiedot ja varsinkin toimenpiteiden vaikuttavuustiedot ovat puutteelliset.
Vähäliikenteisellä tieverkolla päivittäiset matkat ja kuljetukset sujuvat tyydyttävästi. Liikennöitävyyden turvaaminen ja kunnon pitkäjänteinen säilyttäminen on tärkeää. Pienistä liikennemääristä huolimatta vähäliikenteisellä tieverkolla on suuri merkitys paikallisille asukkaille ja monelle elinkeinolle. Kunnon kannalta suurin merkitys kohdistuu kotimaiseen ruokahuoltoon ja metsäteollisuuden puunhankinnan kustannuksiin ja mahdollisuuksiin.
Metsäteollisuudelle vähäliikenteiset tiet ovat välttämättömyys ja noin 2/3 metsäteollisuuden raakapuusta haetaan vähäliikenteisten teiden kautta. Venäjän hyökkäyssodan myötä aiemmin Venäjältä tuodun puuvirran korvaaminen luo lisää painetta vähäliikenteisen tieverkon palvelukyvylle. Samaan aikaan meneillään oleva ja alati kiihtyvä energiamurros lisää mm. tuulivoima- ja muuntajakuljetuksia vähäliikenteisellä verkolla.
Matka- ja kuljetusketjujen toimivuus on kyettävä turvaamaan ja pitämään myös kaikkein vähäliikenteisin tieverkko (22 500 km, keskimääräinen vuorokausiliikenne (KVL) alle 100 ajoneuvoa/vuorokausi) päivittäin ajokelpoisena ja tyydyttävässä kunnossa. Talvikunnossapito ja tien kantavuuden turvaaminen ovat tärkeitä.
Erittäin vähäliikenteisiä maanteitä, jolla kulkee keskimäärin alle 20 autoa vuorokaudessa, on yhteensä 1 100 kilometriä. Näiden maanteiden osalta voidaan perustellusti pohtia, onko teillä enää sellaista yhteiskunnallista merkitystä, jota maantieltä odotetaan.
Vähäliikenteisellä tieverkolla on merkitystä myös valtakunnallisen toiminta- ja huoltovarmuuden sekä varautumisen kannalta. Harvallakin asutuksella on esimerkiksi maanpuolustuksellista merkitystä, ja asutus edellyttää toimivaa tieverkkoa.
Vähäliikenteisen tieverkon rahoituksen vaikuttavuus
Vähäliikenteinen tieverkko on laaja, joten hyvinkin kohdennettuna rajallinen lisäys kunnossapidon ja korjauksen määrärahoihin aiheuttaisi vain marginaalisen parannuksen koko tieverkon laatuun. Koska nykyiset resurssit ovat pienet, ei edes vähäliikenteisten teiden rahoituksen kaksinkertaistaminen vaikuttaisi koko tieverkon laatuun merkittävästi, vaan lisäyksen pitäisi olla huomattavasti suurempi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tienpidon rahoituksen painopisteen siirtäminen vähäliikenteiselle tieverkolle ei saisi merkittävää parannusta aikaan. Tärkein kohde lisärahoitukselle vähäliikenteisillä teillä voisi olla talvikunnossapito ja erityisesti liukkauden torjunta, josta on tullut paljon palautetta tienkäyttäjiltä.
Liikenne 12 –suunnitelman mukaisesti priorisoidaan vilkasliikenteisten teiden kunnossapito, joten vähäliikenteisen tieverkon kunto jatkaa nopeaa heikkenemistä lähivuosina. Kunnon heikentyminen voidaan saada pysähtymään, jos perusväylänpidon rahoitus kasvaa erittäin merkittävästi vuosikymmenen loppua kohti. Huonokuntoisille teille joudutaan asettamaan enemmän paino- ja nopeusrajoituksia, mitkä lisäävät liikennöinnin kustannuksia. Talvikunnossapidon nykyinen taso pyritään säilyttämään.
Suurellakaan rahamääräisellä vähäliikenteisiin teihin kohdistuvalla lisäpanostuksella ei saada aikaan näkyviä muutoksia valtakunnallisissa vaikuttavuusmittareissa. Tämä korostaa kunnossapitorahoituksen kohdentamisen tärkeyttä tarpeen perusteella, johon ELY-keskuksilla on alueellaan paras asiantuntemus. Vähäliikenteisellä tieverkolla huomioidaan erityisesti elinkeinoelämän ja työssäkäynnin tarpeet ja pyritään hoitamaan kaikkein akuuteimmat ja merkittävimmät kohteet.
