Tilasto sisältää taksiliikenteen tarjontaa ja niiden kehitystä koskevia tietoja. Tarkastelu pohjautuu Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin luparekisteritietoihin. Tarjontaa tarkastellaan mm. taksiliikennelupien, -ajoneuvojen ja -kuljettajan ajolupien mukaan. Tilastoa päivitetään kerran vuodessa. Tietojen tuottamisesta vastaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.
Taksipalvelujen luparekisteritietojen tulkinnasta
Tilaston tarkastelussa on hyvä huomioida, että luparekisteriin rekisteröity kotipaikka ei välttämättä kuvaa taksiajoneuvon, -yrityksen tai -kuljettajan toimialuetta. Esimerkiksi taksiajoneuvo kotipaikkatieto voi rekisterissä olla Uudellamaalla, mutta sen toimialue muualla.
Huom. Traficom uudistaa taksimarkkinaseurantaan liittyviä julkaisuja keväällä ja kesällä 2025. Kaikkia tavanomaisia päivityksiä tilastoihin ei ole tehty.
Selitteet:
Tilastossa taksiajoneuvoilla tarkoitetaan luvanvaraiseen liikennekäyttöön rekisteröityjä M1- ja M1G-ajoneuvoluokan autoja. M-luokan ajoneuvot ovat henkilöautoja, joiden pääasiallinen käyttötarkoitus on henkilöiden tai tavaroiden kuljettaminen.
Tilastossa esteettömiksi taksiajoneuvoiksi luokitellaan seuraavat ajoneuvoryhmät: "Pieni esteetön ajoneuvo", "Suuri esteetön ajoneuvo", "Invataksi", "Esteetön taksiauto" ja "Autoverovapaa esteetön ajoneuvo".
Tilastossa sähköisilllä taksiajoneuvoilla tarkoitetaan ajoneuvoja, joiden käyttövoimana on joko sähkö tai kyseessä on ladattava hybridi. Käyttövoimaluokat: 04, 39 ja 44.