Saavutettavuudesta ja sen mittaamisesta
Liikennejärjestelmä mahdollistaa ihmisten ja yritysten pääsyn erilaisiin toimintoihin, kuten työpaikalle, kouluun, kauppaan, terveydenhuoltoon, terminaaleihin jne. Liikennejärjestelmän avulla ihmiset ja yritykset saavuttavat tarvitsemiaan palveluja. Saavutettavuus voidaan määritellä helppoudeksi, jolla henkilöt ja yritykset tavoittavat tarvitsemansa palvelut ja toiminnot. Helppouden määrittää se, kuinka nopeasti ja edullisesti määränpäähän pääsee.
Saavutettavuus muodostuu maankäytön ja liikennejärjestelmän yhteisestä vaikutuksesta. Maankäyttö liittyy toimintojen (esim. työpaikkojen, kauppojen jne.) alueelliseen jakautumiseen ja kuvaa siis sitä, minkä takia ylipäätänsä liikutaan eli saavutettavuuden hyötypuolta. Liikennejärjestelmä puolestaan kuvaa sitä, kuinka haluttuihin toimintoihin päästään eri liikennemuodoilla eli saavutettavuuden kustannuspuolta.
Saavutettavuutta voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Yleisimpiä luokitteluja ovat kansainvälinen, alueiden välinen ja alueellinen saavutettavuus sekä henkilö- ja tavaraliikenteen saavutettavuus, eri liikennemuotojen tai eri sosiaaliluokkien saavutettavuus. Saavutettavuuteen vaikuttaa myös monta tekijää, kuten esimerkiksi liikenteen laatu ja hinta, verkon yhdistävyys, toimintojen sijainti, auton omistus, tuloluokka ja liikkumisen vaihtoehdot.
Saavutettavuus ja liikkuvuus liittyvät toisiinsa, mutta eivät ole sama asia. Liikkuvuus viittaa ihmisten, tavaroiden ja palveluiden siirtämisen helppouteen paikasta toiseen eli kuinka hyvä liikennejärjestelmän suorituskyky on. Saavutettavuus puolestaan tarkoittaa helppoutta, jolla ihmiset pääsevät niihin kohteisiin, joihin haluavat mennä. Liikkuvuus kuvaa siis sitä, kuinka pitkälle henkilö voi päästä tietyssä ajassa (esim. tunnissa) ja saavutettavuus puolestaan kuvaa sitä, kuinka monta toimintoja (työpaikkaa, kauppaa jne.) henkilö voi saavuttaa samassa ajassa.
Liikkumisen nopeudella on luonnollisesti merkitystä saavutettavuudelle, mutta korkea nopeus ei välttämättä aina tarkoita hyvää saavutettavuutta. Esimerkiksi harvaan asutulla maaseudulla voi tunnin aikana henkilöautolla ehtiä hyvinkin pitkälle, mutta saavuttaa vain vähän toimintoja, koska niitä ei ole. Sen sijaan Helsingin keskustassa henkilöautolla pääsee tunnissa huomattavasti lyhyemmän matkan, mutta voi saavuttaa suuren joukon toimintoja, jotka ovat keskittyneet nimenomaan Helsingin keskustaan. Saavutettavuutta voidaankin parantaa joko lisäämällä tavoiteltavien toimintojen määrää alueella tai parantamalla yhteyksiä alueille, joissa tavoitellut toiminnot sijaitsevat.
Saavutettavuuden mittaaminen
Saavutettavuuden mittaaminen on haastavaa, koska siihen vaikuttaa niin moni asia. Tämän takia saavutettavuutta ei voida kuvata ainoastaan yhdellä luvulla, vaan sitä tulee katsoa useasta näkökulmasta. Saavutettavuuden mittarit voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään: infrastruktuuri-, sijainti- ja hyötynäkökulmaan.
Infrastruktuurinäkökulmassa saavutettavuutta arvioidaan infrastruktuurin laadun ja verkkojen peittävyyden avulla. Tarkastelun kohteena ovat mm. matka-ajat eri paikkakuntien välillä, ruuhkautuneen verkon pituus ja liikenneverkon laadulliset tekijät. Liikenneverkon peittävyyttä, eli kuinka ihmiset voivat hyödyntää liikennejärjestelmää, tarkastellaan tutkimalla sitä, kuinka suuri osa väestöstä saavuttaa liikennemuodon annetuilla kriteereillä (esim. onko pysäkki lähellä).
Sijaintiperusteisessa näkökulmassa saavutettavuutta tarkastellaan tietystä paikasta lähtien. Yleisin tällainen saavutettavuusmittari on ns. kumulatiivisten mahdollisuuksia mittari. Se kuvaa sitä, kuinka monta toimintoa voidaan tietystä sijainnista saavuttaa jossain annetussa aikarajassa. Esimerkiksi kuinka monta työpaikkaa voidaan saavuttaa puolessa tunnissa paikasta A.
Toinen tapa arvioida saavutettavuutta sijaintiperusteisesti on ns. vetovoimamittari. Sekin mittaa tietystä paikasta saavutettavissa olevien toimintojen määrää, mutta lähellä olevat toiminnot saavat suuremman painon kuin kauempana olevat toiminnot.
Kolmas saavutettavuuden mittaustapa perustuu taloustieteen hyvinvointiteoriaan. Ihmisten oletetaan maksimoivan hyötyään valitessaan matkan määränpäätä tai käytettävää kulkumuotoa. Liikenteen ennustemalleissa käytetään usein ns. logit-malleja, joilla arvioidaan yksilön todennäköisyys valita kulkumuoto tai matkan määränpään siten, että yksilön hyöty maksimoituu. Näin arvioitu hyöty vastaa käytännössä liikennejärjestelmän muutoksen aiheuttamaa hyödyn muutosta (ns. kuluttajan ylijäämä), joka voidaan arvioida rahassa. Hyötyyn perustuvan saavutettavuuden arviointi edellyttää pitkälle vietyjä liikennemalleja, joita ei vielä ole koko maan mittakaavassa. Tämän takia tämä mittaustapaa ei ole voitu vielä hyödyntää koko maan saavutettavuustarkasteluissa.